19.09.2019–26.09.2019
Tampere | Plevna
Downton Abbey -elokuva saapuu elokuvateattereihin syksyllä 2019. Luvassa on täydellinen kattaus Downton Abbeyn loistoa: kaikki sarjasta tutut näyttelijät palaavat rooleihinsa ja elokuvan on...
19.09.2019–26.09.2019
Tampere | Plevna
Bill Murray, Adam Driver ja Tilda Swinton tähdittävät zombie-satiiria indie-legenda Jim Jarmuschin ohjauksessa. Kaikki ei ole kohdallaan uneliaassa Centervillen pikkukaupungissa.
19.09.2019–26.09.2019
Tampere | Plevna
Elokuva on tarina elämää suuremmasta rakkaudesta, unelmien tavoittelusta ja taistelusta oman paikan löytämiseksi. Elokuva kertoo itsensä voittamisesta ja elämän pettymyksistä.
19.09.2019–25.09.2019
Tampere | Cine Atlas
Musiikintäyteinen Rocketman kertoo inspiroivan tarinan Elton Johnin läpimurron vuosista, jolloin ujosta pianovirtuoosi Reginald Dwightista kuoriutuu kansainvälinen supertähti.
19.09.2019–26.09.2019
Tampere | Plevna
Woody (äänenä Tom Hanks) on aina ollut varma paikastaan maailmassa ja siitä, että hänen tärkein tehtävänsä on pitää huolta lapsestaan, oli sitten kyseessä Andy tai Bonnie.
19.09.2019–26.09.2019
Tampere | Plevna
Espanjalaisen elokuvan omaleimaisen legendan Pedro Almodóvarin uutuus on katkeransuloinen tarina taiteilijaelämästä. Pääosissa nähdään Antonio Banderas ja Penélope Cruz.
19.09.2019
Tampere | Plevna
Hetki sitten kaikki tunsivat The Beatlesin. Nyt vain Jack muistaa heidän kappaleensa, ja sen ansiosta hän on kovaa vauhtia matkalla tähdeksi. Yesterday on unelmista ja ystävyydestä kertova...
19.09.2019–26.09.2019
Tampere | Plevna
Ennakkomyynti alkaa torstaina 25.7. Finnkinon verkkokaupassa klo 10 ja teattereissa normaalien aukioloaikojen mukaisesti. Ensi-iltaviikonlopun 16.-18.8. näytöksissä on jaossa ainutlaatuisia Once...
19.09.2019–26.09.2019
Tampere | Plevna
Paha nousee jälleen esille Derryssä, kun ohjaaja Andy Muschietti tuo uudelleen yhteen luusereiden klubin. Elokuvassa ”SE: Toinen luku” sen aikuistuneet jäsenet palaavat paikkaan, josta kaikki sai...
19.09.2019–26.09.2019
Tampere | Cine Atlas
Elokuva on tarina elämää suuremmasta rakkaudesta, unelmien tavoittelusta ja taistelusta oman paikan löytämiseksi. Elokuva kertoo itsensä voittamisesta ja elämän pettymyksistä.
19.09.2019–28.09.2019
Tampere | Cine Atlas
Woody (äänenä Tom Hanks) on aina ollut varma paikastaan maailmassa ja siitä, että hänen tärkein tehtävänsä on pitää huolta lapsestaan, oli sitten kyseessä Andy tai Bonnie.
19.09.2019–26.09.2019
Tampere | Cine Atlas
Angry Birds -elokuva 2 liidättää lentotaidottomien lintujen ja kujeilevien possujen seikkailut täysin uusiin korkeuksiin! Uusi uhka asettaa sekä Lintusaaren että Possusaaren vaaraan.
19.09.2019
Tampere | Cine Atlas
Nuoren morsiamen (Samara Wawing) aviomiehen (Mark O’Brien) perhe on rikas ja varsin erikoinen. Tuore vaimo otetaan mukaan perheen perinteitä kunnioittavaan rituaaliin, joka osoittautuu...
19.09.2019–19.12.2019
Tampere | Arhouse Cinema Niagara
Elokuvan ystävät kymmenellä paikkakunnalla saavat syksyn aikana nauttia pohjoismaisista elokuvista -Tack vare serien Månadens nordiska film kommer filmvänner på tio orter att få njuta av nordisk film.
19.09.2019–22.09.2019
Akaa | Toijalan Kino
19.09.2019–22.09.2019
Valkeakoski | Kino-Sampo
13.09.2019–26.09.2019
Tampere | Niagara
Ystäväni Pikku Pörriäinen, Harri Hinkka
19.09.2019–25.09.2019
Tampere | Hällä-näyttämö
YLE:n Pikku Kakkosesta monille tutun Pikku Pörriäisen seikkailut saavat uusia käänteitä värikkäässä koko perheen tanssiteatteriesityksessä, jossa tapaamme ötökkämaailman monenkirjavia asukkeja.
19.09.2019–17.12.2019
Tampere | Tampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö
Vauhti kiihtyy vastaanotolla
19.09.2019
Tampere | Plevna
Esitykset Finnkinolla torstaina 19.9.: Helsinki Itis, Espoo Omena, Vantaa Flamingo, Oulu Plaza, Pori Promenadi, Tampere Plevna, Turku Kinopalatsi. Kesto n. 2h 35min, sisältää n. 15 min väliajan.
13.09.2019–26.09.2019
Jämsä | Kinotar
K12, (1.53). Liput 11 e.
18.09.2019
Tampere | Plevna
Esitykset Finnkinolla keskiviikkona 18.9.2019 Helsingin Tennispalatsissa, Tampereen Plevnassa, Turun Kinopalatsissa ja Oulun Plazassa. Esityksessä on väliaika. Legendaarisesta...
18.09.2019–26.09.2019
Parkano | Elokuvateatteri Sirius
18.09.2019–26.09.2019
Tampere | Plevna
Huomioithan, että elokuvan ikäraja on K12; lain salliman ikärajajouston myötä elokuvaa pääsevät siis aikuisen seurassa katsomaan vähintään 9 vuotta täyttäneet lapset. Disney esittää ohjaaja Jon...

Sivut