16.12.2019
Nokia | Nokian koulun sali
Musiikkikoulu Onnin oppilaista kootut ryhmät esittävät jouluista musiikkia uusin sovituksin.
17.12.2019
Nokia | Nokian Kerhola
Nuori kapellimestari Soila Takanen johtaa joulumusiikkikonsertin. Puhallinyhtye Oktaavi virittää meidät joulutunnelmaan tutuin sävelin.
18.12.2019
Nokia | Nokian kirkko
ANNE MATTILA JÄLLEEN PERINTEISELLE JOULUKIERTUEELLE Useita platina-ja kultalevyjä uransa aikana saanut Anne Mattila lähtee perinteiselle joulukiertueelleen joulukuun alussa.
22.12.2019
Nokia | Nokian kirkko
Nokian Työväen Mieskuoron joulukonsertti. Johtajana Kia Laitakari, solistit Inka Ahonen ja Harri Toro, pianosäestys Harri Marttila.
26.12.2019
Nokia | Kerhola Polonin sali
Tule virittäytymään joulun rauhalliseen tunnelmaan kitaran sävelin, kun Tomi Paldaniuksen uunituoreen Joulun tunnelmia kitaran sävelin levyn kitarasovitukset saavat ensi-iltansa.
01.12.2019
Nokia | Nokian kirkko
Perinteistä joulumusiikkia mutta myös tuttujen joululaulujen uusia sovituksia. Yleisölläkin mahdollisuus laulaa.
01.12.2019
Nokia | Hoiva Mimosa
Nokialaisen kuvataiteilijan Kirsti Rautjärven maalauksia Hoiva Mimosan adventtikahvilla. Tule tapaamaan taiteilijaa ja tutustumaan vaihtoehtohoitoihin.
30.11.2019
Nokia | Kerhola, juhlasali
Talvisodan alkamisesta 80 vuotta. Pinsiön Mieskuoro esittää sota-ajan lauluja ja kuorolaiset kertovat vanhempiensa ja sukulaistensa tarinoita noilta pelon ja toivon vuosilta.
30.11.2019
Nokia | Kerhola, Polónin sali
Tervetuloa kuuntelemaan Pirkan opiston kitaranopettajien konserttia. Vapaa pääsy. Tervetuloa!
30.11.2019
Nokia | Tottijärven Jukola
Kirjan ensimmäinen myyntitilaisuus. Kirjan tekijöitä tavattavissa.
30.11.2019
Pälkäne | Kirjasto Pälkäne
Tutustutaan sanataideopettajan johdolla sekä perinteisiin että uusiin loruleikkeihin taputellen ja tömistellen, kuiskutellen ja keinutellen. Kesto 30-45 min. Ohjaaja Pia Krutsin.
29.11.2019
Nokia | Harjuniityn koulu
Musiikkia Anna Puusta Apulantaan. Ohjelmassa Pirkan opiston rockkuorot, Nuorten kitaristien orkesteri ja yhteislaulua. Johtaa Juuso Peippo. Tervetuloa! Vapaa pääsy.
28.11.2019
Pälkäne | Pälkäneen seurakuntatalo
Ohjelmassa instrumentti- ja lauluesityksiä mm. Jouni Laihialan kitarakurssilaisia, laulumiehet johtajana Enni Kyttänen, lauluryhmä LAILA sekä Ukuleleryhmä, molempien opettajana Minna Liljedahl.
28.11.2019
Nokia | Myllypirtti
Yhteislaulutilaisuus, laulattajana alussa Tauno Honkala, mukana menossa Erkki Haaramo. Kahvi/teetarjoilu. Järj. Suoniemen Raittiusseura
26.11.2019
Nokia | Viola-sali, Pirkan opisto
Tervetuloa kuuntelemaan, mitä kaikkea Pirkan opiston musiikkiopiston oppilaat ovat harjoitelleet syksyn aikana. Vapaa pääsy. Tervetuloa!
26.11.2019
Pälkäne | Aitoon Honkala
Diabetesliiton puheenjohtaja, UKK-instituutin johtaja, prof. Tommi Vasankari.
24.11.2019
Ruovesi | Ruoveden Yhtenäiskoulu, Oivansali
70 vuotta täyttävä Virtain mieskuoro ja 55 vuotta täyttävä Ruoveden mieskuoro järjestävät yhteiset juhlakonsertit. Mukana konserteissa lisäksi Lauluyhtye Kaiut ja Kaja Jantsikene-piano.
24.11.2019
Nokia | Viola-sali, Pirkan opisto
Marjaterttu Rajamäen lauluoppilaiden konsertti. Säestäjänä Sakari Lipasti. Vapaa pääsy. Tervetuloa!
17.11.2019
Nokia | Nokian kirkko
Musiikista vastaavat Nokian seurakunnan Gospelkuoro Sarastus sekä Viljakkala Gospel.
15.11.2019
Nokia | Ravintola Pepper
Aimo Pamaus & Luodinkestävät Liivit.
14.11.2019–29.03.2020
Nokia | Nokian Työväen Teatteri
Kartanoromantiikkaa ja jännitystä.
10.11.2019
Pälkäne | Kostia Areena
Kapellimestari / solisti Lauri Lehtonen. Myös vaskiseitsikko Walki Brass esiintyy johtajanaan Pekka Numminen.
05.11.2019
Nokia | Nokia-sali
Puhalletaan yhteen hiileen! Pirkan opiston ja Pirkanmaan musiikkiopiston puhallinorkestereiden yhteiskonsertti.
21.01.2020
Nokia | Nokian Kerhola, sivusali
Luennoitsijana väitöskirjatutkija Johannes Lehtinen. Vapaa pääsy. Tervetuloa!
02.11.2019
Nokia | Poutunpuisto
Ikärajaton Halloween- tapahtuma, mistä löytyy tekemistä kaikenikäisille, jotka eivät pelkää liikaa karmivia otuksia.

Sivut