19.06.2019
Tampere | Kaukaharjun seniorikeskus
19.06.2019–27.06.2019
Tampere | Cine Atlas
Disneyn animaatioklassikko Aladdin on loihdittu uudelleen valkokankaalle elokuvan energisenä ja jännittävänä live action -versiona, jonka pääosissa nähdään karismaattinen katurotta Aladdin, urhea...
19.06.2019–27.06.2019
Tampere | Cine Atlas
Vili Vilperi on koala, jolla on vilkas mielikuvitus. Hän on sydämeltään seikkailija, joka haaveilee jättävänsä pienen Viherkylän seuratakseen isänsä Herra Vilperin jalanjälkiä tutkimusmatkailijana.
19.06.2019
Tampere | Mansikkapaikka
Pihajuhlassa runoillaan, laulellaan ja herkutellaan. Kahviossa kesäisiä herkkuja kahvein ja grillissä paistuu makkara. Viihdytyksestä vastaa Jarmo Skön & Silja Kuoppala DUO konsertillaan "Runopyykki".
19.06.2019
Tampere | Aleksanterin kirkon krypta
Antti Punkarin aiheena on Mika Waltarin uskonkilvoitus. Mukana myös Vettenranta, Mäntynen ja Uotila. Kahvittelua ja yhdessäoloa klo 13.30 alkaen.
19.06.2019–27.06.2019
Tampere | Plevna
Musiikintäyteinen Rocketman kertoo inspiroivan tarinan Elton Johnin läpimurron vuosista, jolloin ujosta pianovirtuoosi Reginald Dwightista kuoriutuu kansainvälinen supertähti.
19.06.2019–27.06.2019
Tampere | Plevna
Disneyn animaatioklassikko Aladdin on loihdittu uudelleen valkokankaalle elokuvan energisenä ja jännittävänä live action -versiona, jonka pääosissa nähdään karismaattinen katurotta Aladdin, urhea...
19.06.2019–27.06.2019
Tampere | Cine Atlas
Bamse ystävineen valloittaa elokuvateatterit uudella ihanalla seikkailulla! Aiemmista elokuvista tutut ystävämme vievät katsojat seikkailuun niin maalla kuin merellä. Bamse ja jymykello...
19.06.2019
Tampere | Pappilanpuiston palvelukeskus
19.06.2019
Tampere | Pispan palvelukeskus
19.06.2019
Tampere | Kerhohuone New York
Nautitaan kesästä hyvässä seurassa sään salliessa ulkona.
19.06.2019
Tampere | Viitoskerhon Iloa arkeen pysäkki, Pellervonkatu 19
19.06.2019
Tampere | Pohjolan palvelukeskus
sisäpihalla, sateella monitoimisalissa
19.06.2019
Tampere | Taatalan palvelukeskus
Peräkonttimuseo on pieni museonäyttely, joka piipahtaa pihoilla eri puolilla Tamperetta. Teemana viihdyttävä vapaa-aika. Säävaraus.
19.06.2019–27.06.2019
Tampere | Plevna
Men in Black on aina suojellut Maata universumin pohjasakalta. Tässä uudessa seikkailussa sillä on vastassaan kaikkien aikojen suurin ja globaalein uhka: myyrä Men in Black -järjestön sisällä.
19.06.2019–26.06.2019
Tampere | Plevna
Tietäjä Akvavitix kapuaa ketterästi tammipuita ylös ja alas kerätessään mistelinoksia metsästä, joka ympäröi lyömättömien Gallialaisten kylää. Mutta eräänä päivänä huippukiipeilijä putoaa puusta...
19.06.2019–27.06.2019
Tampere | Plevna
Hurmaavan erilaisessa Uglyvillen kylässä outous on aihe juhlaan, kummallisuutta pidetään arvossa ja kauneus on katsojan silmässä. Uglyvillessä Moxy ja hänen UglyDoll-ystävänsä asuvat onnellisina...
19.06.2019–24.06.2019
Tampere | Plevna
Stella (Haley Lu Richardson) on kuten kuka tahansa 17-vuotias – hän rakastaa ystäviään, puhelintaan ja tietokonettaan. Mutta toisin kuin muut teinit, Stella joutuu viettämään suurimman osan...
19.06.2019–25.06.2019
Tampere | Cine Atlas
Pokémon Detective Pikachu on ensimmäinen live-action Pokémon-seikkailu. Ryan Reynolds nähdään ikonisena Pokémon-hahmona, Pikachuna, joka on keulakuva yhdelle viihdemaailman kaikkien aikojen...
19.06.2019–27.06.2019
Tampere | Plevna
Parhaat ystävykset ja ylisuorittajat Amy (Kaitlyn Dever) ja Molly (Beanie Feldstein) ajattelivat, että kunhan nenät pysyvät visusti kiinni kirjoissa, heillä on ylilyöntiasema bilettäviin...
19.06.2019
Tampere | Seurakuntien talo
Kahvila on tarkoitettu kaikille yksineläville. Kahvilasta voi halutessaan lähteä porukalla vaikka jatkamaan päivää jonnekin kiinnostavaan paikkaan. Ohjaajana diakoni.
19.06.2019
Tampere | Lielahden palvelukeskus
Mikko Kiio, saha Jukka Ollikkala, mandoliini Tervetuloa !
19.06.2019
Tampere | Amurin Teon Tupa ry

Sivut