25.01.2020
Kangasala | Mobilian autokylä
Tapahtumaan kuuluu mukavaa yhdessäoloa, ja tapahtuman aikana voidaan järjestää pientä rompetoria, jos nurkkiin on jäänyt ylimääräistä tavaraa. Kyse on maksuttomasta ulkoilmatapahtumasta.
26.01.2020–17.05.2020
Kangasala | Kimmo Pyykkö -taidemuseo
Yleisöopastus sunnuntaisin klo 13 sisältyy pääsymaksun hintaan. Opastuksella kerrotaan taiteilijasta sekä hänen taiteensa eri teemoista.
26.01.2020
Kangasala | Kangasalan nuorisoseurantalo Pirtti
Laulattajina Gentsit.
23.01.2020
Kangasala | Kangasalan pääkirjasto, Kahvila Novellia ja lehtisali
Kirjailijavieraana Johanna Valkama. Valkama kirjoittaa Rautakauden Pohjolaan sijoittuvaa romanttista sukusaagaa, joista uusin Jäävuonon ruusu julkaistiin elokuussa 2019.
28.01.2020
Orivesi | Toimintakeskus Lupiini
Suuren suosion saanut Jukka Kumpuvuoren Vammaisoikeuden ajokortti -koulutus.
28.01.2020
Kangasala | Pitkäjärven koulu, auditorio
Teemoina kiitollinen elämänasenne, kannustus ja innostaminen, oman esimerkin voima, lapsen itsetunnon vahvistaminen, tietoisuus ja ymmärrys omien sanojen ja tekojen vaikutuksesta lapseen.
18.01.2020
Orivesi | Taitokeskus Orivesi
Tervetuloa kuulemaan tekstiilien hyvästä käytöstä ja kierrätyksestä. Samalla voit osallistua kuteidenvaihtotorille.
01.02.2020
Pälkäne | Kirjasto Pälkäne
Perhepäivässä koetaan satuja monitaiteisesti Tätitaikakynän ja Osuuskunta Uulun matkassa, rentoudutaan satuhieronnassa sekä keskustellaan kasvatuksesta emeritaprofessori Tuula Tammisen kanssa.
01.02.2020
Pälkäne | Kulttuurikeskus Mikkolan Navetta
02.02.2020
Kangasala | Kangasalan Lepokoti
Jussi Lehtonen: Vladimir Nabokovin romaani Lolita.
16.01.2020–14.05.2020
Kangasala | Vatialan kirjasto
Tule jakamaan lukukokemuksia Vatialan kirjaston lukupiiriin!
04.02.2020–06.02.2020
Kangasala | Kangasalan kirjaston toimipisteet
Heidi Köngäs esiintyy Kangasalan lähikirjastoissa viikolla 6, ti 4.2. Vatialan kirjastossa, ke 5.2. Sahalahden kirjastossa ja to 6.2. Kuhmalahden kirjastossa. Tilaisuudet alkavat klo 18.
14.01.2020
Kangasala | Jalmarin Koto, monitoimitila
Kangasalan käytännöistä kertoo Kangasalan terveyskeskuksen fysiopterapeutti Jarno Peltovako ja vastaa myös kysymyksiin.
05.02.2020–16.12.2020
Kangasala | Mobilian autokylä
Opastettu kierros Mobilian kokoelmatiloihin.
05.02.2020
Kangasala | Kangasala-talo
Hurmaava Pikku Papun Orkesteri saapuu kaikenikäisten kuulijoiden iloksi Kangasala-talolle! Pikku Papun Orkesterin konsertissa perheen pienimmätkin pääsevät mukaan lauluihin ja leikkeihin.
06.02.2020–16.04.2020
Kangasala | Vatialan kirjasto
Satutunneille on vapaa pääsy. Ikäsuositus yli 3-vuotiaille. Tervetuloa!
06.02.2020
Kangasala | Kangasalan pääkirjasto
Ohjelmassa pukukisa, tietovisa sekä muuta kivaa Potter-faneille! Teemana Kolmivelhoturnajaiset.
12.01.2020
Orivesi | Kokoontumispaikka Satamaranta 147
Järjestäjänä Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys. Kävellään hitaasti ja havainnoidaan talvisia lintuja. Oppaana retkikummi Kari Salo Orivedeltä.
11.01.2020
Orivesi | Oriveden opisto
Tutustu entisen Oriveden Opiston uuteen elämään! Mitä Kampuksen hienot tilat nyt tarjoavat? Tarinoita, joogaa, kuvataiteita, kirjoittamista, musiikkia.. Kahvila ja ravintola avoinna. Lapsiparkki.
08.02.2020
Orivesi | Taitokeskus Orivesi
Tule vuolemaan oma puinen voimaeläinhahmo yhdessä äidin, isän tai isovanhemman kanssa.
09.02.2020
Kangasala | Kangasalan Lepokoti
Arja Ahtee: Kaksi upseeria, kemisti, virkamies ja Mili Balakirev - mahtava säveltäjäviisikko.
11.02.2020
Kangasala | Kangasalan pääkirjasto, Hiekkalinna
Talvinen satutuokio pääkirjaston Hiekkalinnassa. Vapaa pääsy, tervetuloa!

Sivut