Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Koko kaupungin kevätjuhla

Kangasala | Kangasala -talo

Koko kaupungin kevätjuhla on nimensä mukaisesti kaikkien kangasalaisten lasten ja nuorten kevätlukukauden päätös ja kesän aloitus. Juhlan ohjelmassa nähdään sekä ennalta nauhoitettuja ohjelmanumeroita, tervehdyksiä ja esityksiä että Kangasala-talosta lähetettäviä livenä tapahtuvia ohjelmanumeroita. Ohjelma jaotellaan ikäryhmittäin.

Kangasalan Kesän virallisena avaajana toimii opetusministeri Li Andersson, jonka videotervehdys nähdään osana juhlalähetystä. Lisäksi juhlassa kuullaan mm. Kangasalalaisiin perinteisiin kuuluva Kesäpäivä Kangasalla -yhteislaulu, sekä Suvivirsi Kirkkoharjun koulun 3b-luokan esittämänä. Juhlassa julkistetaan Kangasalan nuorisoseuran vuoden 2020 stipendien saajat, kuullaan puheita ja nähdään kunniaylioppilaan tervehdys. Vaikka ylioppilaiden lakkiaiset ovat tältä keväältä siirtyneet syksyyn, kuullan juhlassa myös perinteinen Gaudeamus Igitur tai oikeammin Gaudeamus Digitur.

Riehakkaaseen juhlatunnelmaan päästään viimeistään juhlan lopuksi, kun koko juhlan päättää energisistä live-esiintymisistään tunnetun Töölön Ketterän livekeikka Kangasala-talosta. Juhla näytetään Kangasalan kaupungin YouTube-kanavalla kevätjuhlapäivänä 30.5.2020.

Suora linkki juhlaan:

https://youtu.be/WyV_V_LxiCw

Tapahtuma-ajat: 

  • la 30.5. klo 9.15–12.30

Tapahtumapaikka: 

Kangasala -talo

Sijaintikunta: 

Kangasala

Käyntiosoite: 

Kuohunharjuntie 6

Postinumero: 

36200

Postitoimipaikka: 

Kangasala

Tapahtuman lisätiedot: