Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Runoja ja ruutuja

Nokia | Nokian pääkirjasto

Runoja ja ruutuja on Taiteen edistämiskeskuksen ja Pirkanmaan kuntien kirjastojen sekä kulttuuripalveluiden järjestämä kiertue, jossa nykyrunous kohtaa nykysarjakuvan.
Kirjallisuuden läänintaiteilija Anna Elina Isoaro ja sarjakuvataiteen läänintaiteilija Ville Pirinen keskustelevat vaihtuvien taiteilijavieraiden kanssa runoilijan ja sarjakuvataiteilijan työstä. Lisäksi ohjelmassa on elämyksellinen osuus, jossa runoilijan teksti yhdistyy sarjakuvataiteilijan kuviin yllätyksellisellä tavalla.

Syksyllä 2019 tilaisuuksia järjestetään Nokialla, Pälkäneellä, Ylöjärvellä ja Tampereella.

Nokian pääkirjastossa 10.9. klo 17.30-19.00 vierailijoina ovat runoilija Riikka Ulanto ja sarjakuvataiteilija Tommi Musturi.

Riikka Ulanto (s.1982) on vastikään Pohjois-Suomesta Tampereelle muuttanut kirjailija, joka debytoi vuonna 2016 Runo-Kaarina-kilpailun voittaneella runoteoksellaan Vedelmiä. Ulannon tuotantoon kuuluu runoja ja lyhytnovelleja. Uusin runokokoelma Puutarharuhtinas julkaistaan tänä syksynä.

Tommi Musturi (s. 1975) on Juupajoelta kotoisin oleva, nykyään Siurossa asuva sarjakuvataiteilija. Musturin teoksia on käännetty runsaasti, ja kotimaisten nykysarjakuvantekijöiden joukossa hänen uransa on selkeästi kansainvälisimpiä. Musturi on palkittu Suomen sarjakuvaseuran Puupäähattupalkinnolla 2011. Oman kirjatuotantonsa lisäksi hän on julkaissut runsaasti nykysarjakuvaa suomeksi vuonna 2016 toimintansa lopettaneen Huuda Huuda -kustantamon kautta.

Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Nokian kaupungin kulttuuripalveluiden kanssa.

Tapahtuma-ajat: 

  • ti 10.9. klo 17.30–19

Tapahtumapaikka: 

Nokian pääkirjasto

Sijaintikunta: 

Nokia

Käyntiosoite: 

Nuijamiestentie 9

Postinumero: 

37120

Postitoimipaikka: 

Nokia

Puhelinnumero: 

050 3958825

Tapahtuman lisätiedot:

Yhteystiedot: 

Kirjaston asiakaspalvelu, puh. 050 395 8825

Järjestäjä: