Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Taivaanpallotapahtuma

Pirkkala | Galleria 2

Kaukaisimmat kohteet loittonevat meistä valon nopeudella ja tulevaisuudessa vieläkin kovempaa vauhtia. Kimmo Ylösen ikioma puuavaruus on laajentunut vuodesta 2010. Singulariteetti sijaitsee tasan tarkkaan Koneen säätiön Saaren kartanon navetassa. Siellä kertyivät kokoon ensimmäiset taivaanpallot. Sen jälkeen kierrätettyä ja löydettyä materiaalia on kasaantunut kappaleiksi oman kellariverstaan lisäksi taiteilijaresidensseissä Balilla, Mäntässä -Serlachius museon vieraana, sekä viimeksi kesällä 2019 Tohmajärvellä. Ylönen pääsi purkamaan punamultalautaa puoliksi kaatuneen saunan seinästä Murtoin kylällä. Koulukeskuksen teknisen työn tiloissa hän kasasi punaisen planeetan. Samasta materiaalista syntyivät saturnuksen renkaat. Puulle piirretyt maisemakuvat ovat täydentäneet näkyvää avaruutta vuodesta 2017.

Laajeneminen jatkuu. Taivaankappaleiden sarjassa yhdistyy monta Ylösen työskentelylle tunnusomaista asiaa. Pitkä, kenties päättymätön rakennusaika -kymmenes vuosi menossa, työskentely oman pajan ulkopuolella -tässä tapauksessa neljän residenssin suojissa ja kierrätetyn materiaalin käyttö.

Kimmo Ylönen on Ylöjärvellä, vuonna 1970 syntynyt kuvataiteilija. Ylönen valmistui taidemaalariksi Kankaanpään taidekoulusta 1996. Seuraavana keväänä hän muutti Norrskatan saarelle, Paraisille. Ulkosaaristossa Ylönen ryhtyi veistämään. Myöhemmin tulivat mukaan muut luonnon- ja kierrätysmateriaalit neulasista räsymattoihin.

Kuluneiden parinkymmenen vuoden aikana puuhun ankkuroitu tekeminen on ottanut odottamattomiakin muotoja. Ylönen on muun muassa paistanut neljä metriä leveän leivän, muuttanut Turun kaupunkiliikenteen bussin isoksi nelipyöräiseksi vatupassiksi ja kävellyt kotiovelta Rovaniemelle taidetta rakentaen.

Lisätietoja
358 445300770 ylonenni@gmail.com

Tapahtuma-ajat: 

Ajalla 10.9.–5.10.

  • ma klo 10–20
  • ti klo 10–19
  • ke klo 10–19
  • to klo 10–19
  • pe klo 10–19
  • la klo 10–15

Tapahtumapaikka: 

Galleria 2

Sijaintikunta: 

Pirkkala

Käyntiosoite: 

Suupantori 2

Postinumero: 

33960

Postitoimipaikka: 

Pirkkala

Puhelinnumero: 

0503521632

Sähköposti: 

kulttuuri@pirkkala.fi

WWW-osoite: 

Tapahtuman lisätiedot: