Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Happy Ending

Tampere | Plevna

Lajityyppi: Movie: komedia.
Kesto: 1 t 36 min.
Ohjaus: Hella Joof.
Pääosissa: Birthe Neumann, Kurt Ravn, Charlotte Sieling, Marianne Høgsbro, Tammi Øst.

Romanttinen komedia ikääntymisen tavattomasta kauneudesta. Helle on odottanut vuositolkulla, että hänen työnarkomaani puolisonsa Peter jäisi vihdoin eläkkeelle ja pariskunta voisi aloittaa leppoisat eläkepäivät ilman arjen kiireitä. Helle haaveilee heidän matkustavan maailman ympäri, mutta Peterillä on kokonaan toiset suunnitelmat. Kun Peter tulee viimeisen työpäivänsä päätteeksi kotiinsa, on hänellä varsin yllättäviä uutisia. Mies on ostanut osuuden viinitilasta ja pistänyt hankkeeseen likoon pariskunnan kaikki säästöt. Peterillä ei liioin ole kummoisia odotuksia vuosikymmeniä kestäneeltä avioliitolta, vaan ikämies vilkuilee innolla uusiin suuntiin myös parisuhderintamalla. Onnelliset eläkepäivät alkavat täysin eri merkeissä, kuin Helle koskaan kuvitteli, mutta yhtä kaikki, elämä on edelleen täynnä mahdollisuuksia ja suuria unelmia. Hersyvää tanskalaiskomediaa tähdittävät Birthe Neumann ja Kurt Ravn. Elokuvan on ohjannut Hella Joof.

Tapahtuma-ajat: 

  • to 23.5. klo 14.15

Tapahtumapaikka: 

Tapahtuman lisätiedot:

Ikäraja: 

K-12

Järjestäjä: