Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Tenet

Tampere | Niagara

Christopher Nolan:TENET (UK/USA 2020)-K16- 150 min -ensi-ilta 26.8.2020
John David Washington esittää päähenkilöä Christopher Nolanin scifi-toimintaspektaakkelissa Tenet.
Elokuvan päähenkilö taistelee koko maailman selviytymisen puolesta aseenaan vain yksi sana – Tenet. Hän matkaa läpi kansainvälisen vakoilun hämärän maailman suorittaessaan tehtävää, josta paljastuu jotain yli reaaliajan ulottuvaa.
Ei aikamatkustusta. Vaan inversio.
Tenetin kansainväliseen näyttelijäkuntaan kuuluvat myös Robert Pattinson, Elizabeth Debicki, Dimple Kapadia, Aaron Taylor-Johnson, Clémence Poésy, Michael Caine ja Kenneth Branagh.
Christopher Nolan on käsikirjoittanut ja ohjannut elokuvan. Hän on käyttänyt sekä IMAX®-teknologiaa että 70 mm filmiä tuodakseen tarinan valkokankaalle. Elokuvan ovat tuottaneet Emma Thomas ja Nolan. Vastaava tuottaja on Thomas Hayslip.
Nolanin tiimissä ovat mukana pääkuvaaja Hoyte van Hoytema, lavastaja Nathan Crowley, leikkaaja Jennifer Lame, pukusuunnittelija Jeffrey Kurland, visuaalisten tehosteiden suunnittelija Andrew Jackson ja erikoistehostesuunnittelija Scott Fisher. Musiikin on säveltänyt Ludwig Göransson.
Elokuvaa kuvattiin seitsemässä eri maassa.

Tapahtuma-ajat: 

Ajalla 15.9.–17.9.

  • ti klo 19
  • ke klo 19.15
  • to klo 20.45

Ajalla 22.9.–24.9.

  • ti klo 19.15
  • ke klo 19.15

Tapahtumapaikka: 

Niagara

Sijaintikunta: 

Tampere

Käyntiosoite: 

Kehräsaari

Postitoimipaikka: 

Tampere

Tapahtuman lisätiedot:

Ikäraja: 

K-16

Lipunmyyjät: 

Lipunmyynti

Puhelinnumero: 

0505635770