Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Michael Bolton

Tampere | Tampere-talo, Iso sali

Michael Bolton on moninkertainen Grammy-voittaja ja lauluntekijä, joka on myynyt yli 75 miljoonaa äänitettä maailmanlaajuisesti. Pop-rock-balladeillaan ihastuttanut kultakurkku tunnetaan superhiteistään, kuten How I Am Supposed to live without You, Steel Bars, Time, Love & Tenderness, Soul Provider, Missing You Now ja How Can Be We Lovers.

Bolton on kirjoittanut ja esittänyt unohtumattomia hittejä mm. Bob Dylanin, Paul Stanleyn ja Lady Gagan kanssa. Hänen kappaleitaan ovat levyttäneet mm. KISS, Kanye West, Jay Z ja Barbra Streisand. Bolton on esiintynyt täysille areenayleisöille vuosikymmenten ajan ja laulanut mm. Luciano Pavarottin ja BB Kingin aisaparina.

Hard rock- ja heavy metal -kokoonpanoissa 1970–1980-luvuilla uraansa aloitellut Bolton siirtyi pop rock -balladien pariin 1980-luvun loppupuolella. Hänen kansainvälinen läpimurtohittinsä oli versiointi Otis Reddingin tunnetuksi tekemästä Sittin’ On the Dock of the Baystä, ja julkaistuaan superhittinsä Georgia on My Mind ja When a Man Loves a Woman hän nousi vauhdilla yhdeksi maailman rakastetuimmista tulkitsijoista.

Vertaansa vailla olevan musiikkiuransa ohella Bolton on esiintynyt mm. Saturday Night Livessä, Miehenpuolikkaissa ja Gleessä ja ihastuttanut viraalihiteillään mm. Lonely Island -komediaryhmän ja Honest Trailer -videoiden faneja. Viime vuonna Bolton debytoi myös ohjaajana erinomaisia arvioita saaneella dokumentillaan American Dream: Detroit.

Esityksessä on lisäkatsomo.

Huom! Esityksessä on K-18 anniskelualueina aitiot A ja B. Anniskelualueelle lipun ostanut voi viedä mukanaan katsomoon joko ennen esitystä tai väliajalla ostamansa juoman.

Tuotanto Tampere-talo

Tapahtuma-ajat: 

  • ke 14.8. klo 19

Tapahtumapaikka: 

Tampere-talo, Iso sali

Sijaintikunta: 

Tampere

Käyntiosoite: 

Yliopistonkatu 55

Postinumero: 

33100

Postitoimipaikka: 

Tampere

Puhelinnumero: 

(03) 243 4111

WWW-osoite: 

Tapahtuman lisätiedot:

Lippujen hinnat: 

Lisäkatsomo 99 €, etupermanto 89 €, takapermanto 79 €, parveke 69 €

Lipunmyyjät: 

Lippupiste

Puhelinnumero: 

0600 900 900

Osoite: 

Järjestäjä: