Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Puistokonsertit Näsinpuiston laululavalla

Tampere | Näsinpuiston laululava

Kesälauantaisin Näsinpuiston laululavalta kajahtavat puistokonserttien sävelet. Ota oma viltti mukaan ja tule nauttimaan kesäpäivästä. Konsertit toteutetaan yhteistyössä Tampereen kaupungin kulttuuripalveluiden kanssa. Konsertteihin on vapaa pääsy. Kesto 60 min.

Ennen konsertteja klo 13 koko perheelle sopiva Ambientea aloittelijoille - lasten työpajakierros
museon näyttelyyn ja Konserttien jälkeen klo 15 Palatsin puistossa –kävelykierros Näsinkallion maisemissa museon pääsymaksun hinnalla.

15.6. Go Go Pops
Tampereen näyttävin ukulelebändi Go Go Pops soittaa suosikkibiisejä eri aikakausilta!

29.6. Tampereen vpk:n puhallinorkesteri
Ohjelmistossa on mm. rapsakoita marsseja, raikkaita valsseja ja ikonisia foxeja monelta aikakaudelta.

6.7. Tampereen saxofonikvartetti

13.7. Illakko
Illakko on neljästä muusikosta koostuva etnohenkinen Tampereella syntynyt kokoonpano, jonka juurevassa musiikissa yhdistyvät stemmalaulu, kontrabasso, kitara ja lyömäsoittimet globaalein maustein. Yhtye esittää sekä omia kappaleita että sovituksia.

20.7. Lauri Aave
Lauri Aave on vadelmantuoksuinen tuulahdus suomalaista popmusiikkia, joka pohtii polkuja kauniimpaan auringonlaskuun. Varpaat kastettuna Rosendahlin rantaan kun rauhalliset aallot rytmikkäästi taputtelevat nilkkoja.

27.7. Tampereen rautatieläisten soittokunta r.y.
Iloista, elävää ja perinteistä puhallinmusiikkia yli 120 vuoden kokemuksella!

3.8. Stemmaset -kuoro, Irjalan omakotiyhdistys ry ja Sata-Hämeen viihdekuoro
Stemmaset-kuoro on sekakuoro, joka harjoittelee Irjalan Makasiinilla.

10.8. MutSit-trio
MutSit-trio on kolmen puhallinsoittajan (huilu, käyrätorvi, fagotti) hyväntuulinen kokoonpano, joka irrottelee kaikenlaisen kamarimusiikin, niin kevyen kuin klassisenkin, parissa.

Tapahtuma-ajat: 

  • la 10.8. klo 14

Tapahtumapaikka: 

Näsinpuiston laululava

Sijaintikunta: 

Tampere

Käyntiosoite: 

Näsinpuisto

Postitoimipaikka: 

Tampere

Tapahtuman lisätiedot:

Järjestäjä: