Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Viktor Rosenbaum & FINESTre-kvartetti

Tampere | Tampere-talo, Pieni sali

Amerikkalainen pianistilegenda Victor Rosenbaum konsertoi Tampere-talossa yhdessä Tampere Filharmonian soittajista koostuvan FINESTre-jousikvartetin kanssa!

Pianisti Victor Rosenbaum (s. 1941) on ansioitunut huippulahjakkaana solistina ja kamarimusiikin esittäjänä mm. Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Aasiassa. Hän on esiintynyt hienoimmissa konserttisaleissa New Yorkin Tully Hallista Pietarin Eremitaašiin ja työskennellyt mm. Leonard Rosen, Paul Katzin ja Arnold Steinhardtin kanssa. Hänet tunnetaan mm. 1700–1800-lukujen musiikin mestarillisena tulkkina ja erityisesti Haydn, Mozart, Beethoven, Schubert, Chopin ja Brahms ovat hänelle tärkeitä säveltäjiä. Lisäksi Rosenbaum on kantaesittänyt monien nykysäveltäjien, kuten John Heissin, Peter Westergaardin ja Arlene Zallmanin musiikkia. Hän on ansioitunut myös säveltäjänä erityisesti kotimaassaan Yhdysvalloissa.

Rosenbaum on tehnyt vuosikymmenien ajan opetustyötä muun muassa New England Conservatoryssa Bostonissa sekä Juilliardissa ja vetää aktiivisesti mestarikursseja ympäri maailman.

Vuonna 2008 perustettu ja Pro Musica -säätiön stipendillä palkittu FINESTre koostuu Tampere Filharmonian soittajista. Jousikvartetti on konsertoinut mun muassa Italiassa Cremonassa ja Virossa Suure-Jaanin musiikkijuhlilla. Orkesteri esiintyy säännöllisesti Tampereella ja Pirkanmaan alueella.

”He could not have been better.”
– The New York Times

”The real right thing”
– The Boston Globe

FINESTre-kvartetin kokoonpano
Kati Tuominen-Heroja – 1. viulu
Heidi Kuula – 2. viulu
Heili Hannikainen – alttoviulu
Elina Sipilä – sello

Konsertin ohjelma
I. Stravinsky: Concertino (1920)
C. Debussy: Jousikvartetto g-molli op. 10
J Brahms: Pianokvintetto f-molli op. 34 (Victor Rosenbaum, piano)

Tuotanto Tampere-talo

Tapahtuma-ajat: 

  • pe 24.5. klo 19

Tapahtumapaikka: 

Tampere-talo, Pieni sali

Sijaintikunta: 

Tampere

Käyntiosoite: 

Yliopistonkatu 55

Postinumero: 

33100

Postitoimipaikka: 

Tampere

Tapahtuman lisätiedot:

Lippujen hinnat: 

Liput 29 €, eläkeläiset 25 €. opiskelijat 20 €

Lipunmyyjät: 

Lippupiste

Puhelinnumero: 

0600 900 900

Osoite: 

Järjestäjä: