Ambiente - Timo Sarpanevan painokankaita

Tampere | Museo Milavida

Ambiente – Timo Sarpanevan painokankaita -näyttely kertoo Tampellan Lapinniemen tehtaalla painetuista Ambiente-kankaista.

Timo Sarpaneva (1926–2006) oli maailman tunnetuimpia lasitaiteilijoita ja monipuolisen uran tehnyt muotoilija, jonka tuotanto valloitti sekä muotoilupiirit että kodinsisustajat. Lasi lienee ollut Sarpanevan omin materiaali, mutta hänen työnsä kattoi myös muut materiaalit tekstiilistä teräkseen.

Sarpaneva keksi Ambiente-tekniikan Rosenlewin paperitehtaalla Porissa 1965, kun rikkoutunut kone roiski väriä yllättävällä tavalla. Tätä sattumanvaraisuutta Sarpaneva tahtoi jalostaa pidemmälle.

Tampereella lähdettiin innolla soveltamaan uutta tekniikkaa kankaalle. Menetelmällä saatiin aikaan ainutlaatuisen elävä ja vaihteleva kuviomaailma. Sarpaneva kutsuikin Ambiente-tekniikkaa konemaalaukseksi: ”Olen muuntanut suuren kankaanpainatuskoneen jättiläissiveltimeksi. Olen jännittynyt ja riemuissani. Minä maalaan jälleen!”
Museo Milavidan näyttelyssä on esillä runsas valikoima Ambiente-kangasnäytteitä pääasiassa Tampereen museoiden omista kokoelmista.

Näyttely on avoinna 12.4.2019–2.2.2020.

Tapahtuma-ajat: 

Ajalla 2.5.–29.9.

  • ti klo 11–18
  • ke klo 11–18
  • to klo 11–18
  • pe klo 11–18
  • la klo 11–18
  • su klo 11–18

Ajalla 4.10.–31.12.

  • pe klo 11–18
  • la klo 11–18
  • su klo 11–18

Ajalla 3.1.2020–2.2.2020

  • pe klo 11–18
  • la klo 11–18
  • su klo 11–18

Poikkeukselliset ajat

  • poikkeus 20.6.2019 klo 11–16
  • poikkeus 21.12.2019 klo 11–16
  • suljettu 21.6.2019
  • suljettu 22.6.2019
  • suljettu 23.6.2019
  • suljettu 6.12.2019
  • suljettu 22.12.2019
  • suljettu 23.12.2019
  • suljettu 24.12.2019
  • suljettu 25.12.2019
  • suljettu 26.12.2019
  • suljettu 1.1.2020

Tapahtumapaikka: 

Museo Milavida

Sijaintikunta: 

Tampere

Käyntiosoite: 

Milavidanrinne 8

Postinumero: 

33210

Postitoimipaikka: 

Tampere

Puhelinnumero: 

0408314054

WWW-osoite: 

Tapahtuman lisätiedot: