Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Jenni Yppärilän näyttely Ohikulku Haiharan taidekeskuksessa päärakennuksessa

Tampere | Haiharan taidekeskus

Jenni Yppärilä yhdistää teoksissaan maalausta ja kuvanveistoa. Hän on vuodesta 2012 asti dokumentoinut Suomessa ja eri maissa havainnoimaansa rakennettua ympäristöä kolmiulotteisen maalauksen muodossa. Yppärilän kiinnostus rakennuksiin on ensisijaisesti sosiologinen; rakennukset ilmentävät hänelle elettyä historiaa ja nykyisyyttä, yhteiskunnan arvoja ja muutosta sekä yksilön sosiaalista ympäristöä. Irrotettuna ympäristöstään rakennukset muuttuvat ohikulun paikoista kohteiksi, joita voi tarkastella yhteiskunnan ja siellä asuvan ihmisen muotokuvina.

Näyttelyssä on nähtävillä niin aiempaa tuotantoa kuin ihan viimeaikaisia teoksia. Uusimpia teoksia Yppärilä on työstänyt Haiharan taidekeskuksen residenssijaksolla heinäkuussa 2020. Tuoreimmat teokset kuvaavat tamperelaisia ja helsinkiläisiä rakennuksia. Näitä rakennuksia Yppärilä on halkaissut ja rei'ittänyt. Rakennukset ja niissä tapahtuvat toiminnat linkittyvät omaan elämänkulkuumme, arkeen ja historiaan. Niihin kajoaminen saattaa herättää monenlaisia tunteita aina suuttumuksesta välinpitämättömyyteen. Teosten pyrkimyksenä on herättää pohtimaan rakennusten merkityksiä ihmiselle.

Jenni Yppärilä (s.1980, Oulainen) on Aalto-yliopistosta vuonna 2010 valmistunut kuvataiteilija, joka asuu ja työskentelee Helsingissä. Hänen tuotantoaan kuuluu muun muassa Kiasman, Oulun taidemuseon, Porin taidemuseon, Tampereen taidemuseon ja Turun taidemuseon kokoelmiin.

Jenni Yppärilän näyttely Ohikulku on avoinna 8.8.–30.8.2020 Haiharan taidekeskuksen päärakennuksessa.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Tapahtuma-ajat: 

Ajalla 8.8.–30.8.

  • ti klo 12–18
  • ke klo 12–18
  • to klo 12–18
  • pe klo 12–18
  • la klo 12–18
  • su klo 12–18

Tapahtumapaikka: 

Haiharan taidekeskus

Sijaintikunta: 

Tampere

Käyntiosoite: 

Haiharankatu 30

Postitoimipaikka: 

Tampere

Tapahtuman lisätiedot:

Järjestäjä: