Muodollisesti pätevä - Poliisikoulutus 100 vuotta

Tampere | Poliisimuseo
Harjoitus, sormenjäljen ottaminen. Kuva: Poliisimuseo
Harjoitus, sormenjäljen ottaminen. Kuva: Poliisimuseo

Näyttelyssä esitellään poliisikoulutuksen historiaa erityisesti alokas- ja miehistökoulutuksen näkökulmasta.Valtiollisen poliisikoulutuksen alkamisesta ja Valtion poliisikoulun perustamisesta tulee vuonna 2018 kuluneeksi sata vuotta.

Museovieras pääsee kurkistamaan esimerkiksi Suomenlinnan poliisikoulun oloihin ja tutustumaan siellä tehtyihin humoristisiin tussipiirustuksiin. Näyttelyssä voi kuunnella poliisiopiskelijoiden ja opettajien muistelmia, katsoa vanhoja opetusfilmejä sekä seurata murhatutkimuksen etenemistä Espoon Otaniemen Poliisiopistossa. Kävijät pääsevät myös haastamaan itsensä "palikkatestissä" ja tutustumaan nykyisiin valintakokeisiin kuuluviin kuntotesteihin.

Näyttelyn nimi Muodollisesti pätevä viittaa poliisin pätevyysvaatimusten muutoksiin. Itsenäisyyden alussa konstaapelit "tulivat pystymetsästä" ja työskentelivät ilman poliisikoulutusta vanhemman poliisin ohjauksessa. Vielä 1960-luvulle asti poliisit kävivät vain parin kuukauden pituisen miehistökurssin.

Vaatimukset nousivat, kun Valtion poliisikoulu muutti Suomenlinnasta vuonna 1961 Espooseen perustettuun Poliisiopistoon. Vuonna 1974 kokelaskoulutus siirtyi Tampereelle, jolloin naiset eivät enää tarvinneet erillistä lupaa pyrkiä Poliisin kurssikeskukseen.

Koko poliisikoulutus keskitettiin vuonna 2008 Tampereelle, kun Hervannassa sijaitseva Poliisikoulu ja Espoon Poliisiammattikorkeakoulu yhdistyivät. Nykyään kaikki uudet poliisit suorittavat amk-tutkinnon: poliisin perustutkinto muuttui vuonna 2014 ammattikorkeakoulututkinnoksi. Samalla päällystötutkinto muuttui ylemmäksi ammattikorkeakoulututkinnoksi.

Kuvat: Poliisimuseo

Tapahtuma-ajat: 

Ajalla 23.2.2018–31.12.2020

  • ti klo 10–15
  • ke klo 10–15
  • to klo 10–15
  • pe klo 10–15
  • la klo 12–17

Poikkeukselliset ajat

  • suljettu 6.12.2019

Tapahtumapaikka: 

Poliisimuseo

Sijaintikunta: 

Tampere

Käyntiosoite: 

Vaajakatu 2

Postinumero: 

33721

Postitoimipaikka: 

Tampere

Puhelinnumero: 

0295 418 325

WWW-osoite: 

Tapahtuman lisätiedot: