Yhteistaidenäyttely Resonanssi, Sirpa Tuomaala ja Ha Inchul

Tampere | Tahmelan Huvila

Kaksin tehtyjen teosten näyttely. Vuoropuhelussa Sirpa Tuomaalan musteella tehdyt ihmishahmot, jotka kommunikoivat Ha inchulin rasvaliiduilla luoman värimaailman kanssa.

Yhteistaideprojekti on ollut haaste ja kasvun paikka kummallekin taiteilijalle. Siinä on täytynyt heittäytyä toisen luottamukselle, avautua kritiikille ja uudenlaiselle työskentelytavalle. Kokemus on kasvattanut ja kannattanut. Taiteen voi nähdä kommunikaation välineenä, taide kantaa.

Sirpa Tuomaala valmistui taiteen maisteriksi 2008 Lapin Yliopistosta. Opinnot painottuivat tekstiiliin, mutta kuvataide alkoi tuntua luontevalta, kun vaihto-opiskelu Tallinnassa tarjosi sille monenlaisia mahdollisuuksia.

Inspiraatio Tuomaalalle tulee useimmiten luonnosta, ihmisistä ja jokapäiväisestä elämästä. Tyylillinen pyrkimys on pelkistäminen, värit ja viiva ovat tärkeässä roolissa.

Ha Inchul on etelä-korealainen lasinpuhaltaja, joka on tehnyt taidetta lapsesta lähtien. Hän on asunut Suomessa viisi vuotta ja valmistuu marraskuussa lasinpuhaltajakisälliksi Nuutajärvellä. Ha inspiroituu arjesta, ihmisistä ja heidän elinympäristöistään. Haan taiteellinen ilmaisu on värikylläistä ja väripaletti on kirkas ja selkeä. Sosiaalinen luonne hakeutuu tiimityöskentelyyn, oli kyseessä sitten taide tai lasin valmistus.

Tapahtuma-ajat: 

Ajalla 7.10.–16.11.

  • ma klo 11–18
  • ti klo 11–18
  • ke klo 11–18
  • to klo 11–18
  • pe klo 11–18
  • la klo 11–18

Tapahtumapaikka: 

Tahmelan Huvila

Sijaintikunta: 

Tampere

Käyntiosoite: 

Uramonkatu 9

Postinumero: 

33240

Postitoimipaikka: 

Tampere

Puhelinnumero: 

0505237224
0504610106

Sähköposti: 

info@piiru.fi

WWW-osoite: 

piiru.fi

Tapahtuman lisätiedot: