Maria Stereo – Posliinikoira Roi

Tampere | Keskustori 4, 33100 Tampere

"Koin lapsuudessa pakahduttavaa tunnetta katsellessani 80-luvun Susikoira Roi -televisiosarjaa. Koiran ja ihmislapsen välinen ystävyys oli ainutlaatuista sielun kumppanuutta, josta me kaikki lapset haaveilimme. Mutta, minä en ole koskaan voinut omistaa koiraa, eläinpöly aiheuttaa allergiaa.

Elämä soljuu vääjäämättä eteenpäin ja on sidoksissa eri tasoisiin luopumisiin. Luopumiset rytmittävät elon kaarta, mutta kohdistavat silmiä lohdullisesti myös uuden äärelle. On askellettava hyväksymisen kuoppaiselle polulle. Avaan näyttelyssäni sydämeni asioita, joita olen tehnyt viimeisen kahden vuoden ajan. Työmateriaalina käytän hajoittamiani posliini -ja keramiikkaesineitä, joista työstän koosteveistoksia ja mosaiikkireliefejä. Lisäksi näyttelyssä on esillä muutama pienehkö pronssiveistos ja videoteos."

Elissa Määttänen kirjoittaa Maria Stereon näyttelystä seuraavaa:

"Maria Stereon visuaalinen maailma on rokokoon, kitschin ja surrealismin täyteinen. Taiteellisen tuotannon läpi kuultaa vaikutteiden alkulähteet: esimerkiksi Versaillesin linna ja sen koristeelliset tapetit, pintamateriaalit, koristeet, esineet, ornamentit – samat kuviot ja muodot, mitkä ovat kiehtoneet monia pieniä sydämiä kautta aikojen.

Maria Stereon teosten välille syntyy siltoja ja ne muodostavat vähitellen kehän. Se mikä on alkanut oman lapsuuden ja nuoruuden käsittelynä muuttuu perspektiiviksi sukupolviin. Henkilökohtaisuus toimii pohjavireenä ja alullepanijana mutta laajenee yleiselle ja samastuttavalle tasolle. Teoksissa tarkastellaan laajemmalla näkökulmalla ihmiseloon liittyviä kipeitä kohtia. Niiden kautta tutkitaan läpi elämän jatkuvaa luopumisen prosessia sekä toistuvien menetysten läpikäyntiä. Pintaan nousee aikuisuus ja siihen kuuluvat realiteetit, oman ja toisten kuolevaisuuden ymmärtäminen, elämän herkkyys."
Pirkanmaan Kulttuurirahasto on tukenut näyttelyä.

Tiukentuneiden koronarajoitusten vuoksi näyttely avautuu aluksi virtuaalisessa muodossa Kulttuuri Tampere YouTube-kanavalla, johon näyttelyä striimataan ympäri vuorokauden.

Tampereen kulttuuripalveluiden tiloissa huolehditaan tehostetusti siivouksesta sekä kiinnitetään erityistä huomiota yleiseen hygieniaan sekä turvaväleihin. Aikuisen tai lapsen ei pidä tulla kulttuuripalveluiden tiloihin, jos hänellä on sairastumiseen viittaavia oireita: yskää, kurkkukipua, kuumetta, hengenahdistusta, lihaskipuja, vatsaoireita, päänsärkyä. Lisäksi, kulttuuripalveluiden tiloihin ei pidä tulla, jos tietää altistuneensa koronavirukselle.

Järjestäjä:
Maria Stereo ja Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut
+358 44 481 1775
karoliina.paappa@tampere.fi
https://www.laikku.fi/tapahtuma/2021-01-09/Maria-Stereo--Posliinikoira-Roi

Tapahtuma-ajat: 

Ajalla 9.1.–1.2.

  • ma klo 10–18
  • ti klo 10–18
  • ke klo 10–18
  • to klo 10–18
  • pe klo 10–18
  • la klo 10–18
  • su klo 10–18

Tapahtumapaikka: 

Keskustori 4, 33100 Tampere

Sijaintikunta: 

Tampere

Tapahtuman lisätiedot: