Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Pysäytetään 5G! -luentotilaisuus Tampereen yliopistolla

Tampere | Tampereen yliopisto

Kuulemme jatkuvasti mediasta innostuneita kuvauksia siitä, kuinka pian rakennettava 5G-verkko vie Suomen digiloikalla loistavaan tulevaisuuteen. Tule kuulemaan toinen puoli tästä tarinasta: tutkija FT Mikko Ahonen ja emeritusprofessori Martin Pall kertovat, miksi nykyisetkin säteilytasot ovat terveydelle vahingollisia ja miksi 5G:n täysimittainen rakentaminen pitää pysäyttää. Tilaisuus järjestetään keskiviikkona 9.10.19 klo 16–18 Tampereen yliopistolla.

"Tavoitteena on se, ettei tulevaa 5G-verkkoa rakennettaisi pelkästään teollisuuden ehdoilla. Kyse on suuresta kansanterveydellisestä riskistä. Tarvitaan puolueetonta tutkimustietoa", lääkäri Rauli Mäkelä kommentoi ongelmallista nykytilannetta suomalaislehden haastattelussa.

Yli 240 tutkijaa, tieteentekijää ja lääkäriä on allekirjoittanut EU:lle osoitetun vetoomuksen pyytäen, että 5G:n rakentaminen pysäytetään, kunnes sen turvallisuus on selvitetty. Euroopan kaupungeista Bryssel, Firenze ja Geneve sekä osa Sveitsin kantoneista ovat jo kieltäneet 5G-verkon rakentamisen säteilyturvallisuuteen vedoten. It- ja teleteollisuuden edustajat vastasivat Yhdysvaltojen kongressissa viime helmikuussa senaattori Blumenthalin suoraan 5G:n turvallisuutta koskevaan kysymykseen, ettei turvallisuutta ole selvitetty eikä toimenpiteitä sen tutkimiseksi ole suunniteltu.

Useiden vertaisarvioitujen tutkimusten mukaan jo nykyinen radiotaajuisen säteilyn määrä on terveydelle haitallista. Säteilylähteiden määrä tulee moninkertaistumaan 5G-visioiden myötä. Tämän hetken tärkeimmät kysymykset ovatkin, miten epäterveellistä säteily on ja milloin sen vaikutukset alkavat näkyä sairastumisina tilastoissa.

Tieteellisestä näytöstä ja kansanliikkeistä huolimatta viranomaiset vakuuttelevat, että Suomen säteilylaissa määritellyt radiotaajuisen säteilyn raja-arvot suojaavat koko väestöä kaikilta tunnetuilta haittavaikutuksilta sekä lyhyt- että pitkäkestoisessa altistumisessa. Suomi on yksi niitä maita, jossa raja-arvot on määritelty biologien ja lääketieteen edustajien mielestä huolestuttavan korkeiksi. Suomessa säteilyn raja-arvot perustuvat kansainvälisen ICNIRP-järjestön suosituksiin. Monikansallinen tutkivan journalismin kollektiivi Investigate Europe on todennut, että kyseinen järjestö on kartelli, joka valitsee itse omat asiantuntijansa. Siten vaarana on, että jäseniksi pääsevät vain teollisuutta myötäilevät henkilöt.

Me uimme radiotaajuisessa sähkömagneettisessa säteilyssä jo nyt. Säteilyä tuottaa kaikki langaton tiedonsiirto, muiden muassa tukiasemat, matkapuhelimet, tabletit ja jopa vauvojen itkuhälyttimet. Ehdoton valtaosa väestöstä ei tunne laitteiden säteilyä aistinvaraisesti, ja niinpä useimmissa kodeissa langaton nettiyhteys on päällä yötä päivää ja moni nukkuukin kännykkä pään vieressä.

Aika ja paikka
Keskiviikkona 9.10.2019 klo 16–18
Kalevantie 4, Tampereen yliopiston päätalo, luentosali A 32

Huomaathan, että emeritusprofessori Pall luennoi englanniksi. Tilaisuuden lopussa on mahdollisuus esittää kysymyksiä myös suomeksi.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Lämpimästi tervetuloa!

Tutustu lähdeaineistoon kansalaisaloitteen tietopankissa:
www.stop5g.fi

Tapahtuma-ajat: 

  • ke 9.10. klo 16–18

Tapahtumapaikka: 

Tampereen yliopisto

Sijaintikunta: 

Tampere

Käyntiosoite: 

Kalevantie 4

Postitoimipaikka: 

Tampere

Tapahtuman lisätiedot: