Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Duo Bold Absurdium

Tampere | Hällä-näyttämö

”Duo bold absurdium on alati muuttuva, esityshetkeen ja katsojien läsnäoloon reagoiva teos. Se on kahden naisen rohkea ja absurdi tanssi toisilleen ja toisistaan - yhdessä katsojien kanssa.”
Tanssitaiteilija Anna-Maija Terävä sekä tanssitaiteen maisteri Nina Viitamäki ovat toteuttaneet vuosien haaveen tehdä töitä yhdessä. He tuntevat hengenheimolaisuutta toisiaan kohtaan, koska kokevat esiintymisessään ja olemuksessaan olevan jotakin samankaltaisuutta. Rujous, rehellisyys, suorasukaisuus, rämäpäisyys ja naiseuden moninaisuus kiinnostavat heitä molempia taiteen tekemisessä. He omaavat myös yhtäläisen hurtin huumorintajun, joka on tärkeä osa molempien suhteessa esiintymiseen.
He ovat kutsuneet teoksen ohjaajaksi tanssitaiteen professori Soile Lahdenperän, koska Lahdenperän koreografinen ajattelu edustaa uutta tanssia ja siihen kuuluvaa tutkivaa tekemisen tapaa. Teoksen tekemisessä kiinnostuksen kohteena on totutuista tavoista, valinnoista ja tuntemuksista luopuminen. Lahdenperän koreografiset metodit haastavat tanssijoita olemaan rohkeita ja uteliaita sekä kohtaamaan absurdejakin liikeratoja. Tällaisesta tanssi-improvisaatiolle ominaisesta rohkeudesta onkin syntynyt teoksen nimi.
Dueton koreografiset teemat syntyvät työryhmän yhteistyönä. Lahdenperä on liikkeellinen ohjaaja, mentori, valmentaja sekä suunnan antaja ja tanssijat ruumiillistavat liikekielen.
Teoksen tarkoituksena on antaa kehoille, liikkeille ja ajatuksille mahdollisuus tulla nähdyiksi koko moninaisuudessaan.
”Tämä duetto on tanssi huumorin ja vakavuuden omituiselle liitolle. Tämä duetto on ihan hirveän hauska ja ihan hirveän surullinen. Tämä duetto sisältää paljon melua ja vielä enemmän hiljaisuutta. Tämä duetto haastaa, niin tanssijat kuin katsojatkin, monimutkaisen ja moniulotteisen kehon absurdille matkalle kohti tuntematonta.”
Koreografia: Soile Lahdenperä
Tanssi: Anna-Maija Terävä ja Niina Viitamäki
Kuvat: Laura Salonen

Kesto: 30 min

Tapahtuma-ajat: 

  • pe 24.5. klo 19

Tapahtumapaikka: 

Hällä-näyttämö

Sijaintikunta: 

Tampere

Käyntiosoite: 

Hämeenkatu 25

Postinumero: 

33200

Postitoimipaikka: 

Tampere

Tapahtuman lisätiedot:

Yhteystiedot: 

Tanssivirtaa-festivaali, liput@tanssivirtaa.net, p. 050 5566

Lippujen hinnat: 

25 / 17 / 10 € Ryhmäliput (väh. 5hlöä) 15 / 12 / 8 €

Lipunmyyjät: 

Tanssivirtaa-festivaali

Puhelinnumero: 

050 556 6025

Osoite: 

Lippupiste

Puhelinnumero: 

0600 900 900 (2.00 €/min+pvm)

Osoite: 

Järjestäjä: