Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Sisaret & Veljet

Tampere | Tanssiteatteri MD, Hällä-näyttämö
Sisaret
Sisaret

SISARET
Sisaret jatkaa Alpo Aaltokosken liikkeellistä tutkimusmatkaa teemanaan yhdessä kulkeminen. Koskettava teos kuvaa sisarten välistä yhteyttä, joka kestää vahvana läpi elämän, olivat he sitten lähekkäin tai etäällä toisistaan. Virolaisen säveltäjän Arvo Pärtin pianokonsertto Für Alina on vuoropuhelussa tanssin kanssa, luoden Elina Jakowlevan ja Mari Rosendahlin matkalle ajallisen ja tunteikkaan kehyksen. Sisaret on Aaltokosken trilogian viimeinen osa; ensimmäinen osa Together valmistui 2010 ja toinen osa Veljet 2017.

Kesto 25 min.

Koreografia Alpo Aaltokoski
Tanssi Elina Jakowleva ja Mari Rosendahl
Valosuunnittelu Sari Mayer
Pukusuunnittelu Marja Uusitalo
Ääniteknikko Henri Puolitaival
Ompelija Sarita Vepsäläinen
Musiikki Arvo Pärt: Für Alina
Kuvat Stefan Bremer ja Harri Hinkka

VELJET
Kolmelle miestanssijalle koreografioitu Veljet jatkaa vuonna 2010 ensi-iltansa saaneen Together-dueton työprosessissa alkanutta liikkeellistä ja kehollista tutkimusmatkaa – yhdessä kulkemisen teemassa. Sana veljeys kuvaa toveruutta ja ystävyyttä. Veljet kertoo ihmisten välisestä yhteydestä, yhdessä olemisen syvistä merkityksistä ja toisaalta etääntymisen kivusta. Jakamalla ja luovuttamalla omastaan yhteiseen, tulee siitä jotain suurempaa.

Kesto 55 min.

Koreografia Alpo Aaltokoski
Tanssi Ahto Koskitalo, Jouni Majaniemi, Jussi Väänänen
Valosuunnittelu Kalle Paasonen
Äänisuunnittelu Aake Otsala
Pukusuunnittelu Taina Relander
Graafinen suunnittelu, valokuvaus Tanja Ahola
Tuotanto Alpo Aaltokoski Company

Tapahtuma-ajat: 

  • pe 3.5. klo 19
  • la 4.5. klo 19

Tapahtumapaikka: 

Tanssiteatteri MD, Hällä-näyttämö

Sijaintikunta: 

Tampere

Käyntiosoite: 

Hämeenkatu 25

Postinumero: 

33200

Postitoimipaikka: 

Tampere

Puhelinnumero: 

050 556 6025

Sähköposti: 

liput@tanssiteatterimd.fi

WWW-osoite: 

Tapahtuman lisätiedot:

Yhteystiedot: 

info@tanssiteatterimd.fi p.050 556 6025

Lippujen hinnat: 

25 / 17 / 10 €. Ryhmäliput (väh. 5hlöä) 15 / 12 / 8 €

Lipunmyyjät: 

Tanssiteatteri MD

Puhelinnumero: 

0505566025

Osoite: 

Lippupiste

Puhelinnumero: 

0600 900 900 (1,98 €/min+pvm)

Osoite: 

Järjestäjä: