Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Jalkapallon miesten Kakkonen Tampere United – KäPa

Tampere | Pyynikin urheilukenttä

TamU saa vielä ennen juhannusta torstaina 20.6. klo 18.30 vastaansa Käpylän Pallon. Ottelu on sarjatilanteen kannalta äärimmäisen tärkeä, sillä Käpylän Pallo on aloittanut sarjan TamUn tapaan vähin pistein.

Liput otteluun maksavat aikuisilta 10 € ja alennusryhmiltä 7 €. Alennusryhmiin kuuluvat seuran jäsenet sekä 7–16-vuotiaat lapset, opiskelijat, varusmiehet ja eläkeläiset. TamU-junioripelaajilla on vapaa pääsy seuran pelipaita päällä. Ennakkoliput ovat myynnissä Tiketissä..

Stadionin portti ja palvelut aukeavat klo 17.30. Portilla on turvatarkastus. Vaarallisten aineiden ja alkoholin tuominen stadionille on kielletty.

Yleisöä palvelee grillipiste, jolta saa Tapolan grillimakkaraa, alkoholittomia virvokkeita, kahvia ja makeisia. Fanituotteiden myyntipisteellä on myynnissä uusia TamU-pikeitä, suosittuja TamU-lippiksiä sekä muita fanituotteita. Seuran oman grillipisteen lisäksi Ravintola 4 Vuodenaikaa tuo tähänkin otteluun tarjolle herkulliset hodarinsa.

Lisäksi Pyynikillä on katsomon länsipäätyyn sijoitettu anniskelualue. Ottelua pääsee siis seuraamaan juoman kanssa Pyynikin lehtereiltä. Tarjolla on tietenkin Pyynikin käsityöläispanimon tuotteita. Lain vaatimustan mukaisesti anniskelukatstomoon on pääsy vain 18 vuotta täyttäneillä.

Ottelun jälkipelit pelataan ravintola Maja/Talossa (Pirkankatu 1) korttelin päässä stadionilta. Ohjelmassa on TamUn valmennuksen edustajan sekä yhden TamU-pelaajan haastattelut noin puoli tuntia ottelun päättymisen jälkeen.

Tervetuloa Pyynikin sinivihreään tunnelmaan ja jälkipeleille Maja/Taloon!

Tapahtuma-ajat: 

  • to 20.6. klo 18.30

Tapahtumapaikka: 

Pyynikin urheilukenttä

Sijaintikunta: 

Tampere

Käyntiosoite: 

F. E. Sillanpään katu

Postinumero: 

33230

Postitoimipaikka: 

Tampere

Tapahtuman lisätiedot: