Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Land of Dreams / Satumaa

Tampere | Galleria Rajatila

Rajatila Galleriassa nähtävä Land of Dreams (Satumaa) on video Heidi Kilpeläisen vuosina 2017-2018 toteuttamasta Lauluvastaanotto-performanssiprojektista (Tango Therapy), jolla hän kiersi vastaanottokeskuksissa, sekä sotainvalidien ja leskien kodeissa laulamassa yhdelle ihmiselle kerrallaan. Laulun vastaanottaja sai halutessaan laulaa Kilpeläiselle vastavuoroisesti laulun omalla kielellään.
Performanssi perustuu kahden ihmisen kohtaamiseen, jolloin melodia toimii kielivaikeuksista huolimatta rajoja rikkovana kommunikointikeinona.
Land of Dreams videoteoksessa kuulemme sotainvalidien ja leskien muistoja sodasta; esimerkiksi Eino Kinnusen kertomista partisaanimurhista ja evakkoon lähdöstä. Vastaanottokeskusten asukit laulavat Kilpeläiselle omilla kielillään ja kertovat samankaltaisista kokemuksista. Kertomukset ja pienieleiset laulut punoutuvat kokonaisuudeksi, jossa ihmisen läsnäolo, sotien aiheuttamat traumat ja tunteet ovat keskipisteessä.

Video on yksikanavainen versio 3-kanavaisesta videoinstallaatiosta, joka on ollut esillä Kajaanin taidemuseossa, Beaconsfield Galleriassa Lontoossa, sekä Kiasmassa.

Tapahtuma-ajat: 

Ajalla 13.3.–30.3.

  • ma klo 13–18
  • ti klo 13–18
  • ke klo 13–18
  • to klo 13–18
  • pe klo 13–18
  • la klo 12–16
  • su klo 12–16

Tapahtumapaikka: 

Galleria Rajatila

Sijaintikunta: 

Tampere

Käyntiosoite: 

Hämeenpuisto 10

Postitoimipaikka: 

Tampere

Tapahtuman lisätiedot: